Avaan bloggerin, mutta kirjoittamisesta ei yksinkertaisesti tule yhtään mitään. Vaihdan aihetta, pidän pienen tauon, syön, juon, kirjoitan jotain epämääräistä, kuten "fsiodjpodjf" ja pyyhin sen pois. Ei auta, helle on sulattanut aivoni, ja siksi en pysty kirjoittamaan sanoja mitenkään järkevässä järjestyksessä.

Myös tämän viikon lomailu on mennyt vähän reisille, sillä olemme molemmat kuitenkin tehneet töitä. Jotain ihmeellistä nyt pitäisi keksiä viikonlopuksi, että voidaan sitten lapsille joskus sanoa että kyllä me silloin vuonna 2014:kin käytiin jossain! Apua? Vinkkejä?

Ainoa homma joka tällä viikolla on sujunut, on ollut kuvaaminen. No, kuvathan tunnetusti kertovat sanoja enemmän, joten annetaan niiden nyt sitten puhua. Mummin pihalla on hyvä nauttia heinäkuusta!

Felix lähti lauantaina mummin luo yökyläilemään, ja jätti taakseen kaaoksen. Ainaisen siivoamisen sijaan päätimme tehdä samoin, ja kulutimme vapaamme ulkona nauttien auringosta ja hyvästä ruuasta, pelaten minigolfia ja kävellen jokirannassa. Viikonlopun aikana on ehditty jopa juhlia parit tuparit. Koti on edelleen aivan sikin sokin, mutta hauskaa meillä on ollut.

Nautin ihan täysillä näistä helteistä, mutta välillä on päästävä hiukan viilentymään. Mutta missä sen voisi tehdä, kun kotona on ihan yhtä kuuma kuin ulkonakin? Ja minne juuri nyt kannattaa mennä, jos tykkää käydä taidenäyttelyissä? Tai vaikka vähän vierastaisikin niitä?

Turussa Wäinö Aaltosen museossa on esillä nykytaidetta Pietarista. Tarkempi määritelmä taidesuunnalle on nekrorealismi - taide, jonka tarkoitus on kuvata hetkeä kuoleman kynnyksellä. Näyttely on saanut nimekseen Kiteymiä erään yrityksen, joka kiteyttää vainajien tuhkasta timantteja, innoittamana.

Näyttely oli kiinnostava ja monipuolinen, kuten WAM:in näyttelyt yleensä. Tämä näyttely on myös sellainen, jossa lapsetkin (ja sellaiset aikuiset, joiden mielestä taidenäyttelyt ovat ihan blääh) voisivat viihtyä, mutta kovin pieniä tai herkkiä lapsia en sinne veisi. Toisaalta voimakkaampia kohtauksia sisältävän videoinstallaation ajaksi lapset voi viedä vaikka työpajalle, joka oli muuten tosi kiva idea!

Itse tykkäsin näyttelystä, vaikka totta puhuen en olisi sitä käynyt edes katsomassa ellei isäni olisi sitä kehunut. Pidin erityisesti pienoismalleihin sijoitelluista videoteoksista. Ai mistä? No käykää katsomassa!

Paras paikka näillä keleillä on tietysti sellainen, missä on vettä, eikä tietysti varjokaan ole pahitteeksi. Felix on päässyt tänä kesänä pulikoimaan mereen, mutta tänään kävimme vaihteen vuoksi Samppalinnan maauimalassa.


Felix on ihan huima vesipeto. Hän rakastaa vettä, mutta silti epäilin ja salaa vähän toivoinkin hänen arastelevan kylmää merivettä. No mitä vielä, sinne se ryntäsi aaltoihin melskaamaan heti rannalle päästyään, ja hetken räpiköimisen jälkeen uskaltautui jopa vähän liiankin syvälle.

En ole mikään luovuttajatyyppi, mutta nämä rantapäivät ovat olleet niin hektisiä, että on tehnyt mieli lyödä kamat kasaan ja luikkia kotiin neljän seinän sisään. Felix on mestari piiloutumaan naapuriviltin ison sedän vatsan taakse, samalla aiheuttaen äidille pienenpienen sydämenpysähdyksen. Eilen Felix istui jaloissani leikkien saippuakuplapurkilla, ja kun hetkeksi käänsin katseeni muualle, oli jäljellä enää saippuakuplat, ja jäpikkä puolimatkassa mereen.


Puhutaan siis äärimmäisen vauhdikkaasta pojasta! Valitettavasti kyseinen poika sulkee korvansa aivan täysin, kun on nähnyt jotain kiinnostavaa. Kun Felixin perään koittaa huudella, ainoa reaktio on mahdollisesti ilkikurinen hymy, ja matka jatkuu taas. Ei auta kuin juosta perään ja toivoa, että tämä olisi vain joku vaihe.

Tällaiset retkipäivät ovat myös fyysisesti todella raskaita, mutta toisaalta kaiken sen vaivan arvoisia, kun Felix nauttii niin älyttömästi. Kyllä kelpaa sitten taas palata kotiin päiväunille, kun koko porukka on aivan rättiväsynyt!

Joten tervetuloa meidän kanssa uimaan! Kiinnostuneita?

Ps. Voisiko joku kopauttaa mua ämpärillä päähän, jos kun joskus valitan lapsilleni, kun he ovat tuoneet viltille hiekkaa rannalla.

Naantali, oi ihana Naantali! "Naantali on kyllä aika kiva bonus kun asuu Turussa", totesi Harri, ja se on kyllä aika hyvin muotoiltu. Turkulaisena minun pitäisi kai olla hirveän ylpeä Ruissalosta, mutta näin meidän kesken, Naantali ajaa kyllä aika isosti ohi.

Naantali on ollut minulle jo lapsuudesta asti tärkeä paikka. Isä kuvasi meidät lapset joka kesä siinä kirkon vieressä niin, että auringossa loistava meri näkyi taustalla. Naantalissa käytiin uimassa, syömässä, kävelemässä, serkkujen kanssa, taidenäyttelyissä ja jäätelöllä. Ja tietysti Muumimaailmassa.

Tänään kävin monen vuoden tauon jälkeen Muumimaailmassa, ja vein lapsenikin ensimmäistä kertaa - näin se yhteisten reissujen, muistojen ja perinteiden tekeminen alkaa. Felix viihtyi tosi hyvin, ja tekemistä olisi riittänyt loputtomiin, mutta muumeista tyyppi ei kyllä tajunnut olla kiinnostunut. Äiti antaa ison plussan myös siisteydestä! Maassa ei näkynyt roskia, ja kaikki paikat oli muutenkin laitettu nätiksi.





Jos Muumimaailma ei kuitenkaan sovellu päivän suunnitelmiin, on Naantalissa paljon tekemistä näin kesäisin, vaikka siellä viihtymiseen ei vaaditakaan juuri mitään - siellä kun on niin kaunista. Aikaa voi viettää esimerkiksi siistillä uimarannalla tai kivoissa, pienissä taidemuseoissa ja putiikeissa, jotka lapsetkin jaksavat katsoa läpi. Siellä on siistejä puistoja, ja näköalatorniin on tietysti kiivettävä maisemia ihailemaan.

Ja hei, kun olet Naantaliin asti lähtenyt, niin käy ihmeessä syömässä! Rannassa on vierivieressä toinen toistaan ihanampia ravintoloita, jotka oman kokemukseni mukaan ovat myös tosi lapsiystävällisiä. Esimerkiksi tänään kävimme viihtymässä Naantalin kaivohuoneella, jonka terassilta löytyi myös leikkimökki.

Mutta on se kyllä kumma, miten rattaiden työntely, taaperon perässä juokseminen ja epätoivoiset yritykset torjua väsyneen pikkumiehen raivokohtaus bussissa näillä helteillä on näin uuvuttavaa! Ei auta kuin mennä nukkumaan.

Nyt on pakko ihan vähän hehkuttaa, nimittäin mun huippuihanaan perheeseen kuuluu huippuihana mies. En tiedä mistä tuo ihminen mun elämään oikein käveli, mutta sen jälkeen ei ole murheita tarvinnut yksin kantaa. Harri ei välttämättä muista toivottaa hyvää äitienpäivää, tai ostaa syntymäpäivälahjaa (ainakaan ajoissa), mutta hän on mestari osoittamaan rakkauttaan pienin, arkisin teoin.

Rakkautta on esimerkiksi kaupassa käyminen toisen puolesta, vaikka itse ei tarvitsisi sieltä mitään. Rakkautta on se, kun suostuu katsomaan toisen valitseman elokuvan, vaikka ei itse pitäisi siitä. Rakkautta on myös se, että pohtii, miten toisen elämää voisi helpottaa. Tai se, että etsii ja lataa kaikenlaista koulutusmateriaalia koneelle, kun toinen murehtii, ettei (muka) mene elämässä eteenpäin.

Pidän myös aika isona rakkaudenosoituksena sitä, että lähtee vaimonsa kanssa kävelylle aurinkoisena kesäpäivänä, vaikka pitäisi mennä töihin. Ihan vaan siksi, että se vaimo oli väsynyt ja kaipasi piristystä.

Ihana mies.

Sain sitten sitä tilaamaani auringonpaistetta eiliselle, ja mitä sitten teinkään? Istuin koko kauniin illan sisällä jossain ihan muussa kuin luonnonvalossa, mutta eiköhän se ollut sen arvoista. Pieni irtiotto ja vähän vaihtelua arkeen oli ihan paikallaan. Myös yhden neidin riemu Diandran nimikirjoituksesta oli aika kivaa seurattavaa.