Stella-bella, meidän pikkuinen pampula on jo kahdeksan kuukautta vanha, ajatella! Viime viikolla neuvolalääkäri sai mitoiksi 69,6/8100 ja kehui neitiä "hyväntuuliseksi ja hyvähermoiseksi." Täytyy myöntää että olin itsekin aika ihmeissäni, kun toinen ei ollut millänsäkään riisumisista tai  vieraan ihmisen tökkimisistä, kääntelyistä ja nosteluista, vaikka päiväuniaika oli jo jokin aika sitten ohitettu. Kyllä mä nimeäisin heti kättelyssä Stellan meidän perheen kärsivällisimmäksi!

Toisaalta omaa tahtoakin löytyy, ja sehän on vaan hyvä. Äänenkäyttöä on isoveljen opissa harjoiteltu, eikä kyllä jää keneltäkään epäselväksi, jos meidän neitiä ottaa päähän. Erityisesti lattialle laskeminen aiheuttaa suurta kiukkua, yhtä lailla kuin syliin nostaminen saa niin iloisen hymyn aikaan, että hetken luulee kevään tulleen. Suukottelu ja halailu on ihan parasta.

Kyllä Stella siellä lattiallakin viihtyy, varsinkin mielenkiintoisten lelujen parissa. Tai no lähinnä hyvänmakuisten. Uusin harrastus on sohvatyynyjen päällä ja päälle kiipeily ja itse istumaan meneminen. Ryömien ollaan tehty myös uusia aluevaltauksia, kuten kerran äidin perässä vessaan kynnyksen yli vessanpyttyä taputtamaan. Konttausasennossa punnerretaan jo ahkerasti, ja askeleitakin otetaan äidin käsistä kiinni pitäen.


Stella tykkää syömisestä, ja ruuan onkin oltava pöydässä heti, kun hän itsekin on. Onneksi maissinaksut ja muut sormisyötävät ovat helpottaneet elämää, kun meillä oli pieniä hankaluuksia ymmärtää, että joskus ruuan täytyy vähän jäähtyä. Stella on kaikkiruokainen, ja kahdella pikku hampaallaan hän mutustaa lihaa, kalaa, kasviksia, hedelmiä, marjoja, rusinaa, pähkinää, pahvinpaloja, pesulappuja ja ihan kaikenlaisia paperiroskia. Listan loppupäästä on syytä kiittää jälleen isoveljeä.

Kuulen monesti kommentteja siitä, miten helppo lapsi Stella on, mutta totuus on se, että onhan jokaisella ne omat hetkensä. Kyllä vauvoillakin voi olla huono päivä, ruoka ei maistu ja aikataulut isojen ihmisten kanssa eivät mene yksiin. Stella nukahtaa väsyneenä helposti vaikka rattaisiin sillä aikaa kun puen Felixiä, mutta jos tyttöä ei väsytä, hän ei nuku. Se on ihan selvä homma. Ja jos häntä huvittaa valvoa yöllä, saadaan kyllä käydä aikamoinen tahtojen taistelu läpi.

Äiti on tietysti se maailman tärkein - se, jonka syli kelpaa silloin kun muiden ei, mutta Felix on kyllä yksi Stellan suursuosikeista. Vaikka näitä saa jo nyt erottaa toisistaan vähän väliä, olen kuitenkin loppujen lopuksi tyytyväinen tähän ikäeroon, ainakin lasten kannalta. Onhan se aika liikuttavaa kuunnella kun Felix huutaa Stella-kultaa leikkihuoneeseen, ja lopuksi koittaa bodystä kiskoa kiljuvaa siskoaan mukaan autoleikkiin. Perhe on paras.