Onnea loisteputkien alla

23.12




Mulla oli ajatus siitä, mitä tänään kirjoittaisin. Oli parikin. Mutta jotenkin istun tässä nyt kirjoittamassa siitä, miten kävin lähimmässä K-kaupassa Harrin tultua töistä. Lähimmässä, ja ehkä ankeimmassa mitä tiedän.

Ja siellä, loisteputkien valossa nautin päivän ainoan, yksinäisen oman hetkeni. Kukaan ei kiljunut korvaani. Kukaan ei vaatinut mitään. Kukaan ei yrittänyt kiivetä ylitseni. Eikä kukaan survonut paljailla jaloilla omiani, mikä muuten tekee ihan älyttömän kipeää!

Niinpä annoin itseni haahuilla hyllyjen välissä vailla huolta huomisesta ja katsella hedelmiä ja vihanneksia pohtien samalla, miten joku jossain valvontakopissa saattoi epäillä mielenterveyttäni. Kukaan normaali ihminen ei tuijottele rasiallista tomaatteja kädessään niin kauan, ja jätä sitten ottamatta niitä. Mutta enhän mä voinut muistaa oliko meillä kotona tomaatteja...

Toinen syy, miksi kerron teille upeasta, tapahtumarikkaasta illastani on, että tuon ruokakassin sisältö ei ole mitenkään stailattu blogia varten, vaan sattumalta poimin koriin kaikkea mätsäävää. Ihastelin ostoksiani ääneen kassalla ja myyjäkin hymyili, ostoksille tai sitten ihan vaan minulle.

Että semmoista arjen glamouria tänään! Ensi kerralla kun olen nauttinut yliannostuksen murujeni astetta rajummasta läheisyydestä, teen sitten varmaan ekskursion lähimpään julkiseen vessaan. Istun siellä ihan rauhassa ilman, että kaksi tyyppiä notkuu ovella, joista toinen kiljuu "pissa" ja toinen huomauttaa: "äiti, sä et saa pissata yksin." No mä huomasin sen rakas, noin kaksi vuotta sitten...


You Might Also Like

1 kommenttia

Kiitos kommentista!

Subscribe