Sä lohtu ihmisten.

Ihan ensiksi, on taas kiitettävä kaikista ihanista kommenteista ja viesteistä, joita sain edellisen postauksen jälkeen. Joulukiireiltä ja sen jälkeiseltä koomalta, jota voi kai rentoutumiseksikin kutsua, vastailin niihin aika viiveellä, mutta jokaisen olen lukenut erikseen ja useampaan kertaan. Ne merkkaavat oikeasti ihan todella paljon.

Joulu ei tietenkään sujunut niin stressittömästi kuin olin ajatellut, mutta sieltä se tuli, kiireestä ja ikävästä huolimatta. Ja se oli jälleen kerran ihana. Omasta stressittömyyspuheesta oli kuitenkin varmasti jotain apuakin, sillä aattoaamupäivänä päätin, ettei hermoilusta ole mitään hyötyä, ja päätin vain hymyillä ja nauttia. Se oli paras päätös aikoihin, sillä mikään ei olisi muuttunut murehtimalla sen paremmaksi.

Aaton vietimme Turussa, vieraillen sukulaisilla, ja sitten illalla kestiten osaa heistä. Saatiin meidän pieneen kerrostalokotiin taiottua aika ihana tunnelma, kasvisjoulupöytä joka näytti kelpaavan kaikille ja suklaajuustokakku, joka oli vastoin odotuksia aika herkullinen. Jouluaamuna otimme rauhassa, kokoilimme joulun tärkeintä lahjaa, Lego-paloasemaa, ja stressasimmekin kyllä hiukan, jos rehellisiä ollaan. Lähdöt aiheuttavat meillä vähän sellaista, mutta pääsimme lopulta ajallaan maalle jatkamaan joulunviettoa Harrin puolen perheen kanssa, eikä sielläkään ollut tunnelmasta lainkaan pulaa.

Juuri nyt istun kotona enkä oikein tiedä mitä tekisin. Tultiin kaupunkiin välipäiviksi tekemään töitä ja jätettiin lapset jatkamaan joululoman viettoa mummilaan. Stella ei ollut hereillä kun aamulla lähdimme, muttei häntä ollut kuulema harmittanut lainkaan kun hän oli herännyt. Itse asiassa kummallakaan ei oikeastaan ollut aikaa jutella puhelimessa kun soittelimme jokin aika sitten. Ehkä sitä on itsekin vaan koitettava pärjäillä nämä pari päivää, kun meidän pienetkin ovat noin reippaita. Koitetaan nyt tehdä jotain mitä ei normaalisti voitaisi. Käydään vaikka ruokakaupassa ihan kahdestaan! Hah hah.

Toivottavasti teidänkin joulunne on sujunut rauhallisissa merkeissä.
Onko mahdollisesti uudesnvuoden juhlinnasta tulossa vähän vauhikkaampaa, vai sujuuko se teilläkin oman perheen kesken?

Luin eilen Lujasti lempeä-kolumnisti Maaret Kallion kauniin kirjoituksen, joka muistutti siitä, ettei joulu ole vain ja ainoastaan tunnelmallista valon juhlaa pimeän talven keskellä. Sanat upposivat aika syvälle sisimpään kun luin niitä Harrille ääni väristen, sillä nämä joulun synkemmät sävyt ovat jälleen olleet  yhtä lailla pinnalla kuin ne kullanhohtoisetkin.

Tällä viikolla olen joutunut kasvokkain sen synkkyyden kanssa, joka väistämättä on osa jokaista jouluani varmasti siihen asti, kun jätän oman kaipauksen taakseni. Olen seissyt TYKSin käytävällä, nähnyt sieluni silmillä rakkaan äitini istumassa pienenä ja avuttomana pitkän, harmaan käytävän penkillä odottaen. Kohdannut vain silmänräpäykseltä sen hirviön, jonka kanssa äiti eli neljä vuotta.

Viisi vuotta sitten valmistauduimme jouluun vielä yhdessä. Kuuntelimme ne samat joululaulut, leivoimme pipareita ja suunnittelimme aattoillan tarjoiluita. Tuli aatto, istuimme yhteisen pöydän ääressä ja availimme kuusenkynttilöiden loisteessa lahjoja. Oli sitä kullankimallusta ja valoa, tietysti sen synkkyyden varjoakin. Sitten koitti uusivuosi, syntyi Felix ja sitten tuli helmikuu, jonka jälkeen äitiä ei enää ollut.

Ne silloin viisi vuotta sitten soineet joululaulut soivat taas, saaden useammin itkemään kuin hymyilemään. Ne muistuttavat äidistä ja lapsuuden jouluista. Hän keksi joulukalenteripingviinin, joka toi joka päivä pienen paketin, laittoi kodin viimeisen päälle ja seimiasetelman olohuoneen nurkkaan, eikä joulupöydästä puuttunut mitään. Toisinaan tuntuu niin viiltävältä huomata, miten niin monista äidin joulujutuista on tullut mun omia. Vain mun, vaikka olisin halunnut niiden olevan meidän yhteisiä, minun ja hänen. Mitä kaikkea antaisinkaan, jos voisin tuoda hänet  edes vain yhdeksi aatoksi takaisin. Tai edes hetkiseksi näkemään lasten riemun.

Mitä tulee TYKSin vierailuuni, mulla on kaikki hyvin. Olin 99% varma, ettei sieltä mitään löydy, mutta se 1% mahdollisuuskin tuntui niin tukahduttavalta, että ennen lääkäriaikaa päädyin huutamaan Harrille puhelimessa ihan vain puhtaasta ahdistuksesta. Sen ahdistuksen keskellä, mitä tunsin seistessäni yksin tyhjässä odotustilassa, saatoin vain kuvitella mitä tunteita siellä on käynyt läpi äiti, joka ehkä pohti, että 1% mahdollisuudella kaikki olisikin vain pahaa unta.

Kenelle tahansa

Loistavan joululahjan ei ole pakko olla kallis, mutta hiukan ajatusta siihen täytyy uhrata. Lahjan hankinta on tietysti sitä helpompaa, mitä paremmin toisen tuntee. Ideoita voi hakea miettimällä lahjan saajan kiinnostuksenkohteita, tarpeita tai mieltymyksiä. Jos siltikään ei tule mitään mieleen, voi lähestyä sellaisia tarpeita joita meillä jokaisella on. Esimerkiksi kosmetiikkatuotteet ovat mielestäni oikein hyvä lahja, tosin en ehkä ostaisi mitään ihan perus markettishampoota vaan jotain vähän hienompaa – sellaista mitä saaja ei ehkä itse raaskisi tai keksisi ostaa.

Arkeen

Lapselle

Viime hetken vinkit

Jos et vieläkään keksinyt mitään ja aatto alkaa uhkaavasti lähestyä, älä hätäänny! Aineeton lahja voi usein olla se paras. Leffalippuja saa nykyään ruokakaupasta ja ravintolalahjakortteja tarjoaa lähes jokainen kuppila. Voi hankkia Netflixin, Museokortin, lahjakortin vaikka Tikettiin, maksaa yön kylpylässä tai ostaa teatteriliput. Sitä paitsi pienellä luovuudella lahjakortti onkin yhteinen elämys, joka jää paljon paremmin mieleen.

Sitten on vielä ne tyypit, jotka eivät koskaan tarvitse mitään. Eivätkä edes välitä kulttuurista. Saavat eniten iloa kotiruuasta ja telkkarin katsomisesta kotisohvalla. No mitäpä jos et ostaisi hänelle tänä vuonna mitään? Jospa antaisit rahan jollekin sellaiselle, joka sitä tarvitsee? Esimerkiksi Kirkon Ulkomaanavun sivuilta löytyy laaja valikoima eettisiä ja ekologisia Toisenlaisia lahjoja, jotka ilahduttavat varmasti enemmän kuin jokin turha tavara, jonka tärkein tehtävä pyhien jälkeen on kerätä pölyä kaapin nurkassa.

Siinä mun parhaat vinkit tälle joululle! Vai löytyykö teiltä vielä timanttisempia ideoita?

Kun me saimme ensin Felixin ja sitten Stellan, ei kavepiirissämme juuri muilla vielä ollut lapsia. Siinäkin oli oma hauskuutensa, ja ihmiset meidän ympärillä olivat tosi innostuneita ja aidosti kiinnostuneita meidän lapsista. Ehkä innostukseen vaikutti juuri se, että lapset olivat kaveriporukoissamme ensimmäisiä - tietenkään vähättelemättä sitä, että elämäämme on siunaantunut valtavan ihania tyyppejä ja olen heistä yhtä valtavan kiitollinen.

Vaikka oli hauskaa olla kavereista se ensimmäinen äiti, ei ollut kovin montaa kenen kanssa jakaa kokemuksia, tai keneltä kysyä neuvoa. Ei juuri ketään, joka olisi vinkannut mitä kannattaa tai ei kannata hankkia, kertonut että tuokin on normaalia tai muistuttanut jatkuvasti siitä, miten nopeasti aika kuluu. Nyt kun yhä useampi ystäväni alkaa saada omia lapsia, olen aika innoissani siitä, että juuri mulla on etuoikeus olla se vertaistuki, joka varmasti ainakin jossain kohtaa on tarpeellinen.

Kun nyt pari viikkoa sitten olin erään pitkäaikaisen ystäväni babyshowereilla, päätin vihdoin kirjoittaa tämän postauksen joka on ollut jo pitempään mielessä. Nimittäin koska mun neuvot ovat ihan huippuja, niin huippuja että olen niitä kyllä varmasti tilaisuuden tullen aina jakelemassa, kirjoitan tällaisen neuvojen starttipaketin. Lukemisen voi onneksi aina lopettaa, jos tulee neuvoähky!

Odotus 

Kuuntele kehoasi. Liiku ja syö terveellisesti. Syö silti herkkujakin jos tekee mieli.

Kaupat ovat olemassa vielä vauvan synnyttyäkin, joten ei ole mikään pakko ottaa stressiä hankinnoista. Ihan pakosti vauva tarvitsee alkuun vain maitoa ja sitähän sinä tuotat ihan itse!

Isoissa hankinnoissa kuuntele kavereiden neuvoja ja harkitse tarkkaan. Ihan turha ostaa huonot rattaat, jos joku olisi osannut kertoa ettei kannata.

Unelmoi ja mieti millainen äiti haluat olla. Suunnittelu ja haaveilu on ihanaa kun odotus tuntuu pitkältä. Muista silti hyväksyä myös se, ettei todellisuus aina vastaa unelmia - mutta on sitäkin opettavaisempaa.

Elät ainutkertaista aikaa. Ota mahasta kuvia, silittele sitä ja ole siitä ylpeä. Sinulle tulee sitä vielä ikävä.

Jos haluat ottaa newborn-kuvia, kuvaaja varataan usein ennen synnytystä.

Ota kumppani mukaan odotukseen. Tämä on yhteinen juttu, jossa hän varmasti haluaa olla osana, apuna ja tukena.

Älä stressaa. Jos jokin asia mietityttää tai painaa, soita neuvolaan tai äitiyspolille saadaksesi mielenrauhan.

Tämä aika kuluu nopeasti. Nauti.

Ole lempeä itsellesi.

Synnytys

Keskustele kumppanin kanssa synnytyksestä etukäteen. Tositoimissa saatat olla aika hankala ja suusta voi tulla sammakoita, mutta se on ihan ok. Kerro rohkeasti mitä haluat ja tarvitset toiselta synnytyksen aikana. Sinä ansaitset kaiken tuen ja huomion.

Kuuntele neuvoja, mutta sitäkin enemmän kuuntele kroppaa.

Edelliseen liittyen: ota etukäteen selvää kivunlievityksistä ja pyydä rohkeasti saada kokeilla niitä.

Ota kuvia myös synnytyksestä, jos vain yhtään tuntuu siltä. Sen päivän tunnelmiin haluat varmasti palata yhä uudelleen.

Kirjoita synnytystarina ylös, kun se on vielä tuoreessa muistissa.

Nauti synnytyksestä, kivunkin läpi. Tai älä nauti jos ei tunnu siltä, sekään ei tee kenestäkään huonompaa.

Ota sairaalassaolosta kaikki irti. Mikä upea tilaisuus tutustua ja nuuhkia uutta pientä ihmistä!

Ole lempeä itsellesi.

Vauvavuosi

Vauvavuosi menee usein sumussa, yöheräilyiden tai ihan vain kaiken uuden opettelun takia. On ihan okei, jos et muista mitä olet sopinut. Tai että hana jäi päälle. Tai et taaskaan muistanut varata neuvolaa.

Neuvolasta puheen ollen: neuvolassa on töissä ammattilainen, jolta saat hyviä, kullanarvoisia neuvoja. Muista kuitenkin, että sinä tunnet lapsesi parhaiten, eikä neuvolan tädin sanaa täydy väkisin noudattaa kuin lakia.

Muista pyytää apua, mieluummin ennemmin kuin myöhemmin! Vanhemmilta, isovanhemmilta, kummeilta, ystäviltä, neuvolasta...

Vertaistukea saa ystävien lisäksi erilaisista facebook-ryhmistä. Kannattaa etsiä ne omia ideologioita tukevat ryhmät. Omiin suosikkeihini kuuluvat Kiintymysvanhemmuusperheet- ja Imetyksen tuki ry:n ryhmät. Facebookista löytyy myös esimerkiksi sormiruokailuun, kantoliinailuun ja kestovaippailuun liittyvät ryhmät. Tai sitten älä mene mihinkään ryhmiin, jos ne ahdistavat sinua.

Jos haluat täyttää vauvakirjaa, pidä sitä jossain esillä. Jos se jää pitkältä ajalta täyttämättä, ei kaikkea vaan mitenkään enää muista. Kokemusta on!

Ota valokuvia. Paljon.

Muista armollisuus tässäkin kohtaa. Mitä sitten, jos raskauskilot eivät karisekaan toivomaasi tahtiin? Mitä sitten, jos kävit kaupassa märät maitoläikät paidassa? Mitä sitten, jos kotona on vaatteita enemmän korissa kuin kaapissa? Tämä elämänvaihe on lyhyt, ja tärkein tehtävä on olla hyvä äiti maailman tärkeimmälle.

Nauti.

Ole lempeä itsellesi.


Sellainen lyhykäinen pikaopas nyt tällä istumalla. Voi olla että näitä tulee mieleen vielä myöhemmin lisää ja kirjoitan sitten vielä kakkososankin!

Miten te jatkaisitte listaa? 

Vatsanpohjaa kutittaa, mutta odotan vielä muutaman päivän.

Odotan kassajonossa ostokseni kanssa.

Odotan jännittyneenä seuraavaan aamuun.

Odotan pari minuuttia kahta hentoista, mutta selkeää viivaa.

Odotan varaamaani lääkäriaikaa.

Odotan odotusaulassa.

Odotan ja pelkäänkin hiukan, kunnes lääkäri kertoo, että kaikki on hyvin.

Odotan että saan pian kertoa koko maailmalle...

Eilen aamulla taivas avautui ihan erityisen sinisenä ja maata peitti valkoinen lumikerros.  Oli 6.12.2017, Suomen sadas itsenäisyyspäivä. Olen aina ollut ylpeä suomalaisuudestani, kirjoittanut hyvin isänmaallisen esseenkin yläasteella, mutta eilen tuntui tietysti aivan erityisen juhlavalta olla Suomen kansalainen. Ehkä jopa niin upealta, että herkistyinkin ihan hiukan.

Edellisiltana nukkumaan mennessä olin kertonut lapsille, ettei Suomi aina ole ollut itsenäinen, että yli sata vuotta sitten kuuluimme Venäjälle, joka päätti meidän asioistamme. Kerroin, että saamme viettää itsenäisyyspäivää koska kauan sitten suomalaiset päättivät taistella omien oikeuksiensa puolesta, ja huomenna siitä tulee kuluneeksi jo sata vuotta. Se teki lapsiin selvästi vaikutuksen, sillä heti ensimmäisenä aamulla Felix kuulutti: "Suomi täyttää tänään SATA vuotta!"

Olen äärimmäisen kiitollinen, että saan kasvattaa lapseni juuri Suomessa. Täällä on turvallista, ei lainkaan krokotiileja, hengenvaarallisia käärmeitä tai hurrikaaneja, joista Felix on viime aikoina ollut kovin huolissaan. Meillä on upea luonto, hienoja perinteitä, kaunis ja niin monimutkainen kieli sekä omaperäinen, ainutlaatuinen kulttuuri. Olen äärimmäisen kiitollinen aiempien sukupolvien uhrauksista ja teoista, jotka ovat rakentaneet tämän pienen, mutta pärjäävän maan tänne pohjoiseen – sekä heistä, jotka sen vapauden puolesta ovat taistelleet, että niistä suurnaisista ja -miehistä, jotka ovat rakentaneet meille esimerkiksi neuvolapalvelut, päivähoitojärjestelmän sekä korkeatasoisen koulutuksen, ihan vain muutaman mainitakseni.

Tällä kertaa en kuitenkaan aio kirjoittaa tästä aiheesta esseetä, halusin vain ilmaista kiitokseni tälle maalle ja sen rakentaneille tahoille. Päässä pyörii muutenkin aiheeseen liittyen juuri nyt melko paljon ajatuksia, joita on vaikea koota järkeviksi lauseiksi. Siispä tässä vielä muutama asia, mikä minusta on tässä meidän Suomessamme aika hienoa!

Meillä kävi sillä tavalla hassusti, että joulukuun ensimmäisenä päivänä ei avattu joulukalenterin ensimmäistä luukkua, sillä ei ollut joulukalenteria mitä avata. Tänään lauantaiaamuna olohuoneen senkin päälle oli kuitenkin ilmestynyt pussillinen paketteja ja lapsille osoitettu kirje, joka kuului näin:

"Arvoisat Felix ja Stella,

Hyvää joulukuun 2. päivää! Olen valtavan pahoillani, mutta unohdin tuoda teidän joulukalenterinne eilen, kuun ensimmäisenä päivänä. Joulun alla on usein niin kovin kiire... Sehän kuitenkin tarkoittaa, että tälle päivälle on kaksi luukkua avattavana, jaksattehan?

Laitan mukaan listan, jossa on 24 jouluista tehtävää, yksi kullekin päivälle ennen joulua. Tehkää ne yhdessä äidin ja isän kanssa, ja muistakaa olla kilttejä sillä me tarkkailemme jo kovasti.

Iloista joulunodotusta,
-Tonttunne"

Kerrassaan ihmeellistä, jopa vastuutonta, ajattelin. Mutta lapset eivät välittäneet, heistä oli ihan ok aloittaa joulunodotus päivää myöhemminkin, ja koska he suhtautuivat tontun mokailuun niin armollisesti, päätin minäkin hyväksyä tontun pahoittelut ja antaa hänelle anteeksi.

Onneksi lapset ovat niin usein niin viisaita. Sitäpaitsi, ei joulu asu kiireessä ja stressissä, senhän tietää tonttukin! Joulu ei löydy itsesyytöksestä eikä sanasta "pitäisi", vaan armollisuudesta, kiireettömyydestä ja läsnäolosta.

Ps. Alimman kuvan joulukalenterin teimme lasten kanssa Harrille. Myös se sisältää erilaisia, minun ja lasten ideoimia tehtäviä jokaiselle joulunodotuspäivälle, kuten "käy joulukonsertissa", "vie lapset joulutorille" tai "osallistu joululeivontaan."